perjantai 21. joulukuuta 2012

Menneet viimat, tulevaisuuden tuulet

Ajattelin koota hieman mennyttä vuotta yhteen ja katsoa tulevaisuuteen, sillä on tullut aika juhlistaa tämän datajournalismi-blogin syntymäpäivää.

Julkaisin nimittäin ensimmäisen viestin keskiviikkona, 21. joulukuuta 2011. Kirjoituksen aiheena oli tuolloin Ei-versionhallintadatan visualisointi Gource:lla ja käsittelin datan siivoamista ja visualisointia verkostojen avulla. Olin vast'ikään siirtynyt Tampereen teknillisestä yliopistosta ja tutkijan vakanssista Svenska Yle:en Web-suunnittelijaksi (käytännössä Drupal-koodariksi) ja ajattelin, että blogi olisi myös hyvä tapa ylläpitää kontaktia aikaisempaan uraani.

Valitsin nimen lähinnä hetken mielijohteesta mutta myös, koska termi "datajournalismi" ilmensi mielestäni hyvin sellaisia käsitteitä kuten visuaalinen tarinan kerronta sekä käyttäjäinteraktio, joista olin tuolloin hyvin kiinnostunut. Tuossa vaiheessa en kuitenkaan osannut juurikaan ajatella mitä "journalismi"-osuus edes sanassa datajournalismi voisi tarkoittaa. Minulle datajournalismi merkitsi terminä lähinnä sellaisten visualisointien toteuttamista, jotka kertovat datan tarinan lukijalle ymmärrettävässä muodossa. Blogia perustaessani olin siis täysin untuvikko datajournalismin saralla ja olin kuullut koko termistä ensimmäistä kertaa muutamaa kuukautta aikaisemmin osallistuessani Antti Poikolan masinoimaan datajournalismin päivään.

Kuitenkin heti ensimmäinen kirjoitus yllätti minut suosiollaan (tähän päivään mennessä 372 lukukertaa) ja sain sen johdosta paljon positiivista palautetta eri tahoilta. Palautteen kannustamana koin, että blogille on tarvetta ja olenkin kirjoittanut tähän päivään mennessä tämä viesti mukaan lukien 48 kirjoitusta erilaisista datajournalismiin liittyvistä asioista.

Suosituin viesteistäni on ollut kirjoitus Hyvinkään ampumistapauksesta epäillyn sosiaalisesta verkostosta, johon Yle Uutiset linkkasi minusta tehdyssä haastattelussa (2111 lukukertaa). Kokonaisuudessa lukukertojen perusteella kirjoitusten Top5 näyttää seuraavalta:
Keskimäärin yksittäinen kirjoitus blogissa kerää muutama sata lukukertaa. Tavanomaisena päivänä, jolloin en julkaise mitään vierailee blogissa tilastojen mukaan muutamia kymmeniä henkilöitä. Yhteensä blogi on kerännyt runsaat 16 000 lukukertaa, joka tekee runsaat 40 lukukertaa yksittäistä päivää kohden.

Näin tilastojen valossa. En kuitenkaan missään vaiheessa arvannut, että harrastuksesi kirjoittamallani blogilla olisi osaltaan niin merkittävä vaikutus tulevaisuuteeni. Vuoden aikana olen nimittäin Drupal-työni ohessa vapaa-ajallani osallistunut Yle:ssä ja muissa mediaorganisaatioissa yheensä n. 20:een datajournalistiseen projektiin, enkä voi olla uskomatta, etteikö esimerkiksi tämän blogin saamalla huomiolla olisi ollut tiettyä vaikutusta siihen, että olen noihin projekteihin ajautunut. Toki olen ollut myös suotu erittäin hienoilla ystävillä ja työkavereilla, jotka ovat edesauttaneet asioita ja suositelleet minua mukaan hankkeisiin.

Tämä menneistä. Katsottaessa tulevaisuuteen niin on tästä harrastuksesta nyt tulossa minulle oikea työ. Aloitan vuoden vaihteen jälkeen työt Yle:een perustettavassa PlusDesk-toimituksessa Uuden ajan toimittajana eli datajournalistina. Toimitus tulee alkuvaiheessa olemaan viiden hengen suuruinen ja pitää sisällään itseni lisäksi tuottajan (Juho Salminen) ja kolme graafista osaajaa. Tehtävämme on käytännössä tuottaa dataan perustuvaa journalismia uutis- ja ajankohtaistoimituksille. Uudenlaista ja julkiselle palvelulle ominaista sisältöä.

Minulla on paljon suunnitelmia ja odotuksia tulevaa työtäni varten ja niistä toivottavasti kaikki datajournalismista kiinnostuneet saavat tietää tuonnempana.

Kiitos kaikille blogia lukeneille ja hyvää joulua sekä railakasta tulevaa vuotta.

4 kommenttia:

  1. Hieno homma! Jarnokin menee YLE:lle Jyväskylässä dj-hommiin. Hauska siis nähdä, että vuodessa ainakin muutamat Tampereen dj-päivän osallistujat ovat saaneet hommasta mielekästä suuntaa työuralleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos siitä näin kollektiivisesti :)

    VastaaPoista