perjantai 8. helmikuuta 2019

Datajournalismia, täältä tähän ja mitä seuraavaksi

Olen Teemo Tebest, tämän datajournalismiblogin kirjoittaja (Kuva 1). Tämä kirjoitus kertoo miten minusta tuli ammattillinen minä ja mitä seuraavaksi.

Minä jalkapallon EM-kisojen studiossa Pasilassa 2018. (Kuva 1)

Aloitin yliopisto-opintoni vuonna 2003. Minut valittiin Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikköön opiskelemaan tietotekniikkaa (Kuva 2). Yliopistomaailma ja sen vaatimukset olivat minulle melko suuri harppaus lukiosta.

Porissa opiskelijaelämä oli hyvin vähäistä ainakin Yliopistokeskuksella. (Kuva 2)

Ensimmäinen puoli vuotta ennen armeijaa menikin lähinnä katsellessa. Syksyllä 2004 aloitin ensimmäisen kokonaisen lukukauteni. Tavoitteeni ja motivaationi armeijan jälkeen oli opiskella niin ahkerasti, että pääsisin vaihtamaan opinto-oikeuteni Porista Tampereelle. Poriin en halunnut jäädä.

Porista Tampereelle


Pääsin lopulta Tampereelle sekä sisäisellä siirrolla hyvän opintomenestyksen ansiosta kuin pääsykokeidenkin kautta lukukauden 2005 alusta (Kuva 3). Ensimmäiset vuodet Tampereella olivat rankkoja. Uskon, että monille perusopinnot tuottavat tuskaa ja niin myös minulle. Etenkin, kun opintoihin liittyivät myös maisemanvaihdos ja yleisesti aikuistuminen.

TTY:n etunurmi oli monien hauskojen muistojen tapahtumapaikka. (Kuva 3)

Muistan, että matematiikan ja fysiikan kursseja oli todella paljon, ja asiat olivat vaikeita. Myöskään ensimmäiset koodauskurssit eivät tuntuneet omilta. C++ ei ollut sellainen kieli, joka minulle olisi tullut luontevana. Vähitellen tuohon kaikkeen toki orientoitui ja aloin luottaa, että kun asioihin satsaa, niistä myös selviytyy.

Vuoden 2007 aikoihin löysin Hypermedialaboratorion tarjoamat kurssit. Niissä opiskeltiin web-teknologioita kuten Javascriptiä, PHP:tä, XML:ää ja HTML:ää sekä käytettävyyttä ja verkkopalvelujen suunnittelua. Nämä tuntuivat mielekkäiltä, vaikka opiskelukaverit pitivätkin näitä kursseja lähinnä "käsienheilutteluna". (Kuva 4)

Web-teknologiat eivät olleet vielä yliopistoaikanani koulutuksessa suuressa arvossa. (Kuva 4)

Vuodesta 2007 lähtien opiskelin todella aktiivisesti erilaisten web-teknologioiden käyttöä. Tuolloin perustin myös Statster-nimisen verkkopalvelun, jonka kautta koodaamisesta ja sen opettelusta tuli minulle myös harrastus, jossa tunteja ei laskettu. Vuosina 2007 ja 2008 opin koodaamaan. Pääosin tein PHP:ta ja Javascriptiä.

Opinnoista työelämään


Loppuvuonna 2008 Jukka Huhtamäki vinkkasi minulle, että Hypermedialaboratoriossa olisi tutkimusapulaisen paikka auki. En ollut ikinä tehnyt oman alani töitä ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus. Hain paikkaa – ja sain sen. Tuo oli minulle erittäin suuri suuri askel. Lopulta tein töitä tutkimusapulaisena ja tutkijana töitä yhteensä kolme vuotta vuodesta 2009 vuoden 2011 loppuun. Olen tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen Jukalle ja koko porukalle siellä. Hypermedialaboratorio oli erinomainen paikka kasvaa ja kehittyä koodaajana sekä opetella informaation visualisointia.

Tutkin siis yliopistolla informaation visualisointia ja tein jatko-opintoja sekä tutkimuspapereita. Tutkijan työ ei kuitenkaan tuntunut täysin omalta. En tiennyt vielä silloin, mikä minua todella kiinnosti, vaan olin enemmän “vain töissä”. En kokenut kutsumusta, ja tutkijan työn prosessien verkkaisuus ei motivoinut minua oikealla tavalla.

Olin kuullut datajournalismista, joka oli tuolloin 2010–2011 nouseva termi Suomessa. Erilaiset yksittäiset tapahtumat, kuten Tampereella järjestetty Datajournalismin päivä, HSOpen-tapahtumat ja se, että loppuvuonna 2011 perustin tämän blogin, ohjasivat minua alitajuntaisesti siihen, että kun näin, että Ylelle haetaan tekijää ajattelin, että se voisi olla mielenkiintoinen paikka.

Yliopistolta Svenska Ylelle


Svenska Ylen työpaikkailmoitus tuli eteeni siis syksyllä 2011, ja edellä mainituista syistä päädyin hakemaan tuota web-kehittäjän työtä. Muistan, miten ajoin junalla Tampereelta Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa astelin Ylelle - ja etenkin sen hetken, kun astelin haastattelusta pois. Päällimmäiseksi jäi tunne, että tänne haluan. (Kuva 5)

Yle ei opintojen aikana ikinä tullut mieleen paikkana, jossa voisin olla töissä. (Kuva 5)

Sainkin paikan web-kehittäjänä, pitkälti Drupal-osaamiseni vuoksi. Drupal-osaajia ei tuolloin juuri ollut saatavilla, joten tällainen keskinkertaisempikin Drupal-koodari kelpasi. Drupalia olin opetellut ja tehnyt yliopistolla tutkimustyön ohella. Aivan mahtavaa Svenska Yle, että otitte minut tiimiin. Kiitos Kristoffer Söderlund ja Sami Kallinen. Tuolloin muutto Tampereelta Helsinkiin oli toisaalta todella iso askel, mutta toisaalta hyvin luonteva siihen elämäntilanteeseen.

Svenska Yleltä Plus-deskiin


Vuoden 2012 lopulla Yleen oltiin perustamassa Plus-deski -nimistä tiimiä, jonne etsittiin yhtä koodaustaitoista toimittajaa, ja hain tätä paikkaa. Olin vuoden 2012 aikana tehnyt myös journalistisia projekteja web-kehittäjän työni lomassa. Tein esimerkiksi vaalianalyysejä, tutkin perussuomalaisten äärikytköksiä ja visualisoin alkoholin myyntitietoja. Näitä juttuja julkaistiin niin täällä blogissani, kuin Svenska Ylen ja Yle Uutisten sivuilla.

Datajournalismi ja journalismi yleisesti tuntuivat todella mielenkiintoiselta haasteelta. Olin todella innoissani, kun sain tehdä projekteja toimittajien kanssa. Vaikka en ollut koskaan ajatellut, että minusta tulisi toimittaja, niin työnä se kiehtoi. Pääsin tekemään asioita, joiden kuluttaja olin ollut. Ja kerrankin tein työtä, jonka pystyisin selittämään äidille. Työn nopeatempoisuus ja työskentely muiden kuin teknisten ihmisten kanssa olivat varmasti myös selittäviä tekijöitä sille, miksi journalismi kiehtoi.

Minut valittiin tuohon mainittuun koodaavan toimittajan tehtävään Plus-deskiin (Kuva 6). Hyppäys Svenska Yleltä Yle Uutisten puolelle oli aikanaan iso ja vaikea päätös, koska Svenska Ylellä asiat toimivat ketterästi ja valtava Yle Uutisten koneisto vaikutti ulkoapäin jähmeältä. Etenkin kun samaan aikaan Svenska Ylelle oltiin myös perustamassa datajournalistista tiimiä, johon minut haluttiin. Mika Rahkonen sai kuitenkin vakuutettua minut ottamaan paikan Plus-deskissä vastaan. Muistan elävästi, kun kysyin häneltä lounastapaamisessa: "Onko ongelma, etten ole oikein hyvä auktoriteettien kanssa". En muista mitä Mika vastasi, mutta vastaus miellytti, ja suurempi vastuu ja isommat piirit kuitenkin kiinnostivat.

Plus-tiimi joulukuussa 2016. Vasemmalta: Juho Salminen, Eemeli Martti, Stina Tuominen, Juha Rissanen, Teemo Tebest, Mika Pippuri, Anna Hurtta ja Ville Juutilainen. (Kuva 6)

Tiedostan, että urallani on ollut henkilöitä, jotka ovat tukeneet ja uskoneet minuun oikeilla hetkillä. Tämä on ollut todella arvokasta. Ja näitä henkilöitä on myös paljon mainittujen lisäksi.


Plus-deskissä kasvoin ammattilaiseksi omassa työssäni


Vuodesta 2013 olen siis työskennellyt täysipäiväisesti datajournalistina ja toimittajana Ylen Plus-deskissä. Työssäni olen tehnyt Suomen suosituimpia verkkosisältöjä yhdessä tiimin ja muiden toimitusten kanssa. Tämä aika on ollut erittäin (erittäin) mielenkiintoista ja palkitsevaa. Olen saanut tehdä journalismia ja sisältöjä todella osaavien ja asiantuntevien tyyppien kanssa.

Näinä reiluna kuutena vuotena minusta on tullut myös erittäin kysytty puhuja kouluihin ja konferensseihin. Olen kiertänyt puhumassa Suomessa lukuisissa paikoissa, niin yliopistoissa kuin korkeakouluissa sekä seminaareissa ja tapahtumissa. Lista maista, joissa olen lisäksi käynyt on venähtänyt jo mukavaksi: Norja, useamman kerran Ruotsissa, Tanska, kahdesti Virossa, USA, Englanti, Italia ja pari kertaa Sveitsissä. Kattoteema näillä keikoilla on ollut aina sama – datajournalismi. (Kuva 7)

Esiinnyin Tallinnan musiikkiviikkojen yhteydessä pidetyssä tapahtumassa keväällä 2018. (Kuva 7)

Kiitos Hypermedialaboratorio ja tyypit siellä. Kiitos Svenska Yle, että otitte minut aikanaan Ylelle. Ja kiitos osallisille Yle Uutisissa, että palkkasitte minut Plus-deskiin. Kiitos koko Plus-deskin väki ja kaikki te, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Te kaikki olette tehneet minusta ammattilaisen alallani!

Ja vaikka ovi ei Ylelle sulkeudu lopullisesti, nyt on aika siirtyä eteenpäin ja hakea uutta haastetta. Tähän minulle tarjoutui oiva mahdollisuus, sillä…

Alpit mielessäin. (Kuva 8)


Lähden datajournalistiksi EBU:uun, Geneveen


Edessä on siis muutto Sveitsiin, Alppien juurelle. (Kuva 8)

Tuleva työtehtäväni on uusi ja sen tarkoituksena on viedä yleisradioyhtiöiden datajournalismia ja -osaamista kokonaan uudelle tasolle. Tehtävässäni koulutan ja vien datajournalistista osaamista eteenpäin Euroopassa. Käytännössä tämä tarkoittaa datajournalistisen osaamisen viemistä ruohonjuuritasolle EBU:n jäsenorganisaatioissa ja tarkoituksena on myös tiivistää organisaatioiden välistä yhteistyötä. Lisäksi tavoitteena on tuottaa datajournalistisia juttuja jäsenorganisaatioiden käyttöön.

Haaste on iso, mutta olen siitä todella innoissani (kuva 9) ja pyrin kirjoittamaan kuulumisia tänne blogiin.

Party On! (Kuva 9)

torstai 30. elokuuta 2018

Datajournalistin työkalupakki – verkosta löytyvät palvelut

Käytän työssäni useita ilmaisia, verkosta löytyviä palveluita. Tässä listaa niistä.

Mr. Data Converter

Mr. Data Converter on loistava palvelu, jonka avulla pystyy muuntamaan .csv-tiedostoja eli Excel-tiedostoja .json-formaattiin. Työkalu on tarpeellinen, koska vaikka datajournalistisia aineistoja käsitellään Excelissä niin jos niistä halutaan tehdä jonkinlainen interaktiivinen toteutus on usein hyödyllistä jos data on Javascriptin suoraan ymmärtämässä .json-formaatissa.

Mr. Data Converter:lla pystyy muuntamaan .csv-tiedoston useaan eri .json-rakenteeseen, joka on myös todella hyödyllinen ominaisuus. Palvelulle eivät ole ongelma edes suuri datan määrä, koska muunnos tehdään käyttäjän selaimessa.

JSONLint

JSONLint on palvelu, jonka avulla voi tarkistaa onko .json-tiedosto validia. Eli onko syntaksissa virheitä. Palvelu voi liittää halutun .json-koodin, jonka se validoi ja formatoi ja näyttää mahdolliset virheet. Vastaavia palveluita on netissä useita, mutta tämä on enemmän tai vähemmän sattumalta se, joka on itselle tarttunut.

Näppärä etenkin kun .json-tiedostoista ei aina ole helppoa huomata missä syntaksivirhe on.

CodePen

CodePen on verkossa toimiva työkalu, jolla on mahdollistaa selaimessa Javascript-koodin tuottamisen ja ajamisen. Hyvä työkalu jos esimerkiksi haluat jakaa koodia tai haluat muuten vain koodata, mutta sinulla ei ole käytössäsi työkaluja siihen.

Olen käyttänyt työkalua myös esimerkiksi kun olen kouluttanut koodaamista toimittajille. CodePen mahdollistaa myös kolmannen osapuolen kirjastojen tuomisen projektiin, joka on erittäin hyvä ominaisuus.

Mygeodata

Paikkadataa voidaan esittää monissa eri formaateissa. Esimerkiksi Google suosii omaa KML-formaattiaan, toisinaan taas .geojson on mielekkäin tiedostomuoto. Mygeodata palvelulla pystyy tekemään useita muunnoksia.



Tässä joitain, heitä kommenteissa omia ehdotuksia?

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Ylen Eläkepeli – mitä tehtiin?

Julkaisimme Ylellä 1.7. Eläkepelin (Kuva 1).

Ylen Eläkepelin tarkoitus oli antaa lukijoille ymmärrystä siitä millä asioilla on vaikutusta tulevaan eläkekarttumaan. (Kuva 1)
Lähtökohtana meillä olivat Eläketurvakeskuksen (ETK) pitkän aikavälin laskelmat. Raportissa oli arvioitu kuuden eri muuttujan kehityksen vaikutusta eläkkeisiin. Nämä muuttujat olivat:
  • syntyvyys
  • kuolevuus
  • työllisyys
  • maahanmuutto
  • eläkesijoitusten tuotto
  • ansiotason kasvu
Näitä muuttujia oli arvioitu todennäköisimmän skenaarion lisäksi myös mahdollisessa positiivisessa ja negatiivisessa skenaariossa. Eli esimerkiksi työttömyyden osalta todennäköinen skenaario lähti siitä, että työllisyys pysyy noin nykyisessä 72 %:ssa kun taas negatiivinen skenaario oletti, että työllisyys laskee alle 70 %:n. Positiivinen kehitys taas oletti, että työllisyys kehittyisi erityisen myönteisesti. Skenaarioille oli laskettu euromääräiset vaikutusarviot eläkkeiden suuruuteen, mutta lisäksi myös miten kehitys vaikuttaa työeläkemaksuihin.

Nämä tiedot oli laskettu kaikille muuttujille kaikissa skenaarioissa aina vuoteen 2085 asti. Raportti oli siis erittäin kattava ja perusteellinen katsaus tulevaisuuteen nykytiedon valossa.

Meillä oli ajatus, että tästä olisi mahdollista rakentaa jonkinlainen journalistinen peli tai kone, joka kasvattaisi lukijoiden ymmärrystä eläkkeiden muodostumisesta ja siitä mitkä asiat vaikuttavat eläkkeen suuruuteen. Toisaalta yksi jo projektin alkuvaiheessa meitä puhututtanut asia oli tulevatko nykyiset 20–40-vuotiaat ikinä saamaan eläkettä.

"Saanko minä koskaan eläkettä"

Tämänkaltaisille projekteille, joissa ollaan luomassa jotain täysin uutta, on ominaista, että ajatukset ja ymmärrys siitä mitä ollaan tekemässä poikkoilevat hyvin paljon. Esimerkiksi välillä pidimme keskiössä työeläkemaksujen muutosta ja toisaalta välillä olimme rakentamassa peliä, jossa pelaaja kulkisi läpi vuosikymmenten kohti eläkkeelle pääsyään. Nämä ideat korvaantuivat projektin kuluessa toisilla tai ne sulautuivat osaksi muita ideoita.

Meitä oli ydintiimissä tekemässä Eläkepeliä 4–5 henkilöä, graafinen suunnittelija, toimittaja, 1–2 tuottajaa ja allekirjoittanut koodarina. Ja kun ideat vaihtuivat oli välillä haastavaa pitää kaikki kartalla siitä mitä ollaan jossain pienemmässä ryhmässä keskusteltu. Toisaalta myös aika ja muut yhtäaikaiset projektit tuovat haastetta kun ei ole mahdollista keskittyä tekemään vain yhtä asiaa. Tulee tilanteita, että "mitäs me nyt oltiinkaan tekemässä?".
  • Voittava resepti: koodari + graafikko + toimittaja (+tuottaja)
Näistä syistä oli myös hyvin haastavaa sovittaa sisältö, visuaalisuus ja tekniikka yhteen kun ajatus sitä mikä olisi lopputuote vaihteli useasti. Piirsimme todella paljon erilaisia havainnekuvia paperille ja muistilapuille, jotta ymmärtäisimme paremmin toisiamme ja ylipäänsä sitä miltä lopullinen tuote voisi näyttää. Nämä eivät kuitenkaan korvanneet tietokoneella selattavissa olevaa prototyyppiä, joka vasta avasi silmämme siitä miltä kokonaisuus tulisi näyttämään ja esimerkiksi miten tekstit tulisi kirjoittaa, jotta kokonaisuus etenisi jouhevasti.

Pyrimme yleensä PlusDeskissä rakentamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa jonkinlaisen klikattavan demon, koska keskustelu sen äärellä on paljon helpompaa kun kaikki voivat näprätä sitä puhelimillaan. Tässä projektissa ongelma vain oli, että sisältö oli riippuvainen visuaalisuudesta ja toisaalta visuaalisuus oli riippuvainen sisällöstä. Ja tekniikka eli omaa elämäänsä näiden kahden rinnalla. Tavallaan konkreettinen tekninen demo oli mahdollista rakentaa vasta kun olimme lukinneet sisällölliset asiat, mutta sisällöllisten asioiden lukitseminen oli haastavaa ilman konkreettista teknistä demoa.



Lopputuotteessa keskityimme kuuden muuttujan euromääräisiin vaikutuksiin. Vaihtoehtoina olisi ollut kuvata vaikutusta työeläkemaksuun tai eläkkeen suuruus suhteessa palkkoihin. Euromääräinen vaikutus oli lopulta hyvin looginen vaihtoehto, koska eurot ovat ymmärrettävimmät. Laitoimme peliin mukaan myös vaikutuksen työeläkemaksuun, koska se meillä oli, mutta jälkikäteen ajatellen pelin viesti olisi ollut yksinkertaisempi jos tuloksena jokaisen valinnan jälkeen olisi tullut vain yksi arvo.

Omasta kokemuksesta usein datajutuissa ja datajournalismissa sorrutaan siihen, että ei osata rajata ja valita kiinnostavinta näkökulmaa. Näytetään lukijoille liikaa dataa, koska meillä sitä nyt kerrankin on. Ja kun tavallaan lopputuote sisältää liikaa informaatiota, tulee jutusta liian monimutkainen ymmärtää ihmiselle, joka on tullut uutissivuille viettämään aikaa. Etenkin monimutkaisten ilmiöiden kuvaamisessa tulisi kiinnittää huomiota siihen mikä on ensimmäinen tunnelma ja tuntuma kun juttuun tullaan. Onko sisältö sellaista, jonka lukija ymmärtää ja johon hän haluaa syventyä.

Tämä näkyy hyvin myös tämänkaltaiten pelien käytössä. Tutkimme sitä miten pitkälle ihmiset, jotka artikkelin avaavat etenevät pelissä. Tulokset näyttivät, että ihan pelin alkuvaiheessa eli muutaman ensimmäisen valinnan aikana menetetään todella suuri osa lukijoista. Eli olisimme voineet panostaa vielä enemmän pelin alkuun ja siihen, että ihminen jäisi pelin pariin. Positiivista kuitenkin oli, että jos lukija eteni pelissä pidemmälle hän erittäin todennäköisesti eteni sen myös loppuun asti. Eli tavallaan jos lukija pääsi yli alkujärkytyksestä hän koki jutun ja pelin erittäin mielekkäänä.



Projekti oli erittäin mielenkiintoinen ja jutusta saatiin paljon positiivista palautetta. Jutun koettiin antaneen ymmärrystä monimutkaisesta ilmiöstä, joka olikin tavoitteena. Negatiivinen palaute liittyi pitkälti siihen, että peli antoi tuloksia, jotka eivät yksilön kohdalla tuntuneet todellisilta. Tähdensimmekin siksi juttuun julkaisupäivänä, että luvut ovat ikäluokan laskennallisia keskiarvoja eivätkä suoraan kerro yksilön tulevasta eläkkeestä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

WebView on datajournalistin uusi Internet Explorer

Kun Tim Berners-Lee vuonna 1990 kehitti nykyisin tuntemamme netin ensiaskeleet hänellä ei varmasti ollut käsitystä minkälaisen vallankumouksen hän aiheuttaisi. Berners-Lee on edelleen keskeinen hahmo, koska hän toimii netin standardointia ja suosituksia hoitavassa W3C-organisaatiossa.

Netin alkuaikoina käytänteistä käytiin perustavanlaatuisia kamppailuja kun päädyttiin esimerkiksi käyttämään Javascriptiä. Tuolloin suosituimmat selaimet Netscape Navigator ja Internet Explorer vetivät kehitystä omiin suuntiinsa (Kuva 1). Esimerkiksi CSS:n osalta tilanne on ollut erityisen ongelmallinen näihin päiviin asti.

Tämänkaltaiset ilmoitukset olivat hyvin tavallisia 2000-luvun taitteessa. (Kuva 1)
Nykyisin selainmarkkinoita hallitsevat Mozilla Firefox, Internet Explorer (Edge), Chrome ja Safari. Esimerkiksi Yle Uutisten sivuilla nämä neljä kattavat noin 90 % liikenteestä (lähde Google Analytics). Standardien noudattamisen osalta ollaan viime vuosina menty huimasti eteenpäin, mutta etenkin Internet Explorer oli pitkään piikki netinkehittäjien lihassa ja kirjoitinkin aiheesta vuonna 2012.

Vuosi 2012: "Toimiiko Internet Explorerissa"

Nykyisin tilanne Internet Explorerin suhteen on kehittäjän näkökulmasta uusien versioiden myötä  paljon siedettävämpi. Toisaalta myös, että IE:n osuus käytöstä on pudonnut huomattavasti.

Vuosina 2012–2016 nähtiin kuitenkin hyvin merkittävä mobiilikäytön kasvu. Nykyisin Yle Uutisten käytöstä yli puolet tulee mobiililaitteista kun vuonna 2012 osuus oli noin 10 % (lähde Google Analytics).

Ennen mobiilin tuloa netin kehitystyötä pystyi teskemään riittävän natiivisti ja kattavasti yhdellä tietokoneella. Mobiilikäytön kasvu tarkoitti, että päätelaitteiden ja selainten määrä kasvoi rajusti, joka taas johti siihen, ettei toteutusten testaaminen kaikilla päätelaitteilla ja selaimilla enää ollut mahdollista.

/* Good browsers */
opacity: 0.5;

/* IE 8 */
-ms-filter: "progid:DXImageTransform.Microsoft.Alpha(Opacity=50)";

/* IE 5-7 */
filter: alpha(opacity=50);

Esimerkki siitä miten Internet Explorer tuli esimerkiksi huomioida CSS-tyyleissä.

Vuonna 2012 IE:llä toimimattoman toteutuksen saattoi vielä räätälöidä IE:lle toimivaksi, mutta mobiilimaailmassa tämä räätälöinti ei enää ollut käyttöympäristöjen määrästä johtuen mahdollista. Tässä uudessa tilanteessa standardien noudattaminen ja yhteiset netin käytänteet tulivat yhä tarkeämmiksi. Kehittäjän tuli voida luottaa, että jos hän noudattaa netin standardeja ja suosituksia toimii toteutus kaikissa päätelaitteissa.

Mobiilin alkuvuosina tilanne oli kaoottisempi ja ongelmat olivat teknisen lisäksi myös sisällöllisiä rajatusta näytönleveydestä johtuen (responsive = "toimii myös mobiilissa" ja mobile-first = "toimii myös desktopissa").

Vuosi 2015: "Toimiiko mobiilissa"

Verkko on toimintaympäristöltään siinä mielessä hyvin erityislaatuinen, että kehittäjä ei voi juurikaan määritellä tai rajata käyttäjän päätelaitetta. Esimerkiksi tehtäessä televisio-ohjelmaa toimintaympäristö ja jakelukanava on melko selkeästi määritelty. Tai jos kehityksen kohteena on HSL:n kortinlukijan käyttöliittymä, jossa päätelaite on vakioitu, ei järjestelmän tarvitse olla samalla tavalla skaalautuva kuin kehitettäessä nettipalveluita.

Verkossa päätelaitetta, käytettävissä olevia teknologioita eikä jakelukanavaa voi käytännössä rajata mitenkään. Toteutuksen tulisi skaalautua niin, että se toimii niin desktop-selaimella ADSL-yhteydellä kuin hitaammalla yhteydellä älykellosta. Toisaalta toteutuksen tulisi olla käytettävä yhtälailla esimerkiksi TV:stä kaukosäätimellä. Huomioon tulisi ottaa myös, että toisissa päätelaitteissa ei ole käytössä esimerkiksi Javascriptiä, Flashiä tai Javaa.

Tämä heterogeenisuus ei ole ongelma jos kaikki pelaavat yhteisten pelisääntöjen mukaan. Yhteisten pelisääntöjen noudattaminen on mahdollista, koska (suuria) laitevalmistajia on kuitenkin rajallinen määrä.

Tuorein haaste verkon kehityksessä on kuitenkin ns. WebView-kerros. WebView on älypuhelin sovelluksen (applikaatio) ominaisuus, jossa verkkosisältöä voidaan näyttää suoraan sovelluksessa.

Sovelluskehittäjälle tämä tarjoaa mahdollisuuden rakentaa nettisivusto ja tarjoilla sitä periaatteessa sellaisenaan applikaationa. WebView:tä käytetään myös natiiveissa sovelluksissa verkkosisältöjen tarjoilemiseen suoraan applikaatiossa ilman, että käyttäjää tarvitsee ohjata esimerkiksi puhelimen Safari-selaimeen. Sovelluksen näkökulmasta tämä on mukavaa, koska käyttäjä ei poistu sovelluksesta.

Etenkin jälkimmäisessä tapauksessa WebView:n tekee ongelmalliseksi se, että sovelluskehittäjä voi melko mielivaltaisesti ottaa käyttöön ja poistaa netin ominaisuuksia WebView:ssä.

Esimerkiksi tuoreessa Ilmakehä-jutussamme Ampparit-sovelluksen Webviewssä ei ilmeisesti oltu sallittu iPhonessa allowsInlineMediaPlayback-ominaisuutta, koska videosisällöt aukesivat määrittelystä poiketen koko ruudussa (full screen).

Vuosi 2017: "Toimiiko WebViewssä"

WebView on siinä mielessä haasteellinen, että virheiden korjaaminen siinä on erittäin vaikeaa ellei jopa mahdotonta. WebView on kehittäjälle mustalaatikko, jonka ominaisuuksista ja toiminnasta on todella vaikea saada palautetta.

Kuitenkaan toimivuutta WebViewssä ei voi ohittaa, koska esimerkiksi pikaviestin sovelluksissa (Facebook, Twitter) jaetut linkit jaetaan hyvin usein juuri WebViewssä. Toisaalta meillä Ylellä WebViewtä käyttävät myös Uutisvahti ja Yle.fi-applikaatio. Toisaalta taas erittäin suosittu WhatsApp avaa linkit (vielä) Safarissa.

Kehitys kehittyy!

maanantai 25. syyskuuta 2017

Sublime Text settings

Here is my Sublime Text set up

Sublime-settings


{
"additional_path_items":
[
"/opt/local/bin/"
],
"bold_folder_labels": true,
"caret_extra_bottom": 1,
"caret_extra_top": 1,
"caret_extra_width": 1,
"caret_style": "blink",
"color_scheme": "Packages/Monokai Extended/Monokai Extended.tmTheme",
"default_encoding": "UTF-8",
"fade_fold_buttons": false,
"font_face": "Hack",
"font_size": 15,
"ignored_packages":
[
"Vintage"
],
"indent_guide_options":
[
"draw_normal",
"draw_active"
],
"line_padding_bottom": 2,
"line_padding_top": 2,
"margin": 2,
"overlay_scroll_bars": "enabled",
"show_definitions": false,
"show_encoding": true,
"show_line_endings": true,
"show_panel_on_build": false,
"tab_size": 2,
"theme": "Adaptive.sublime-theme",
"translate_tabs_to_spaces": true,
"word_wrap": true
}


Download Hack font. Got better? Insert your comments below!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tarjoilu ja puhutteleva kerronta – hyvän datajutun anatomia?


Julkaisimme 5. marraskuuta jutun:

Viikkoa aiemmin Helsingin Sanomat julkaisi jutun:
Molemmat jutut käsittelivät eläkeuudistusta ja molemmissa jutuissa oli laskuri, johon käyttäjä pystyi syöttämään omat tietonsa, joiden perusteella laskettiin eläkeikä. Jutut olivat siis datan ja kerrontatavan näkökulmasta samankaltaiset ja siksi niitä on mielenkiintoista verrata.

Kun juttuja katsotaan Facebook-lukujen valossa ne näyttäytyivät hyvin eri tavalla. Ylen juttu keräsi 55 347 Facebook-toimintoa, HS:n juttu 175 toimintoa. Pelkästään Facebook-lukujen valossa Ylen juttu, vaikkakin julkaistu viikko HS:n jutun jälkeen, oli yli 300 kertaa suositumpi. Miksi Ylen juttu oli suositumpi?

Yritän vastata tähän kysymykseen etenkin laskurin näkökulmasta. Jutun leviämiseen ja suosioon vaikuttavat toki merkittävästi myös jutun otsikko, tekstisisältö sekä julkaisuajankohta, mutta jätän nämä näkökulmat tässä huomiomatta ja keskityn laskuriin.

Sijoittelu


Olemme Ylellä omaksuneet käytännön, jossa tämän kaltaiset interaktiiviset toteutukset – kuten laskurit – sijoitetaan jutun alkuun, heti otsikon, ingressin ja pääkuvan jälkeen. Poikkeamme tästä käytännöstä oikeastaan vain pitkien listojen yhteydessä. Mielestämme, etenkin kun otsikossa on viittaus laskuriin, tulee laskurin olla heti jutun kärkenä.

HS:n jutussa laskuri oli sijoitettu jutun leipätekstin sekaan jutun keskivaiheille. Näemme, että lukijan – joka tulee käyttämään nimen omaan otsikon perusteella laskuria – kannalta on hankalaa kun laskuri pitää etsiä jutun lomasta. Emme usko, eikä meillä ole dataa joka osoittaisi, että juttua luettaisiin esimerkiksi enemmän kun laskuri sijoitetaan leipätekstin lomaan. Ajattelemme mieluummin, että kun lukija saa hänelle mielenkiintoista ja personoitua tietoa heti jutun alussa kiinnostuu hän lukemaan tätä kautta myös itse jutun.

Laita laskuri jutun ensimmäiseksi elementiksi, se on hyvää palvelua ja lunastat otsikossa tehdyn lupauksen.

Puhuttelu ja personointi


Yle ja HS hyödynsivät molemmat laskureissaan Eläketurvakeskukselta saatuja laskelmia. Oleellista oli siis pukea tämä viranomaisilta saatu tieto kiinnostavaan muotoon. Tämänkaltaisissa laskureissa on hyvin tärkeää miten ihmisiä puhutellaan ja minkälaista tietoa heille annetaan. Kuvissa 1 ja 2 nähdään Ylen ja HS:n versio. Kiinnittäisin itse huomiota ainakiin seuraaviin asioihin:

  • Yle: "Syntymävuosi ja syntymäkuukausi" vs. HS: "Kerro, milloin olet syntynyt"
  • Yle: "Pääset eläkkeelle 34 vuoden 10 kuukauden kuluttua" vs. HS: "Tässä iässä voit aikaisintaan jäädä eläkkeelle 66 v ja 11 kk"
  • Yle: "Täyden eläkkeen saat heinäkuussa 2054" vs. HS: "Tavoiteikäsi eläkkeelle jäämiselle on 69 v 9 kk"

Ensinnäkin syntymäkuukauden kysyminen tekee laskurin tuloksista huomattavasti henkilökohtaisempia, ja lukijalle tulee olo, että laskuri selkeästi kertoo minulle jotain. Toiseksi eläkkeellepääsyhetken ilmaisusta tulee huomattavasti konkreettisempi kun kerrotaan montako vuotta ja kuukautta eläkkeellepääsyyn on vielä aikaa. Kolmanneksi on hyvä välttää byrokraattiselta maistuvia termejä kuten "tavoite-eläkeikä", jotka eivät ole lukijalle tuttuja.

Yksittäisenä huomiona myös Ylen laskuriin toteutettu aikalaskuri, joka laski päiviä, tunteja, minuutteja ja sekunteja kohti eläkettä koettiin hauskana lisänä, joka toi lisäarvoa ja teki saadusta tuloksesta erityisen henkilökohtaisen.

Tee toteutuksesta mahdollisimman henkilökohtainen, samaistuttava ja käytä arkikieltä, tekniset yksityiskohdat ja termit voit avata jutussa.

Kuvankaappaus Ylen eläkelaskurista. (Kuva 1)
Kuvankaappaus HS:n eläkelaskurista. (Kuva 2)

Tuloksen jakaminen


Ylen laskuriin oli toteutettu normaalien artikkelin jakotoiminnallisuuksien lisäksi mahdollisuus jakaa oma henkilökohtainen tulos Facebookissa ja Twitterissä (Kuva 3 ja Kuva 4). HS:n laskurissa tällaista mahdollisuutta ei ollut.

Personoitu jakomahdollisuus edistää jutun leviämistä muille alustoille. Sosiaalisen median kautta juttu löytää helposti moninkertaisesti yleisöjä verrattuna, että juttua levitetään vain oman uutispalvelun etusivun kautta. Havaintojemme mukaan jutun suosio korreloi suoraan sen kanssa miten paljon siihen tullaan suhteellisesti sosiaalisen median kautta. Toisi nsanoen ei ole enää olemassa hittiä ilman merkittävää sosiaalisen median presenssiä.

Anna lukijalle mahdollisuus jakaa tulos, ihmiset haluavat jakaa itseään koskevia harmittomia tietoja sosiaalisessa mediassa, joka taas synnyttää keskustelua aiheesta.

Ylen jutussa tulos oli mahdollista jakaa Facebookissa. (Kuva 3)
Ylen jutussa tulos oli mahdollista jakaa Twitterissä. (Kuva 4)

Lisäarvon tuottaminen


On oleellista, että laskuri pystyy tarjoamaan jotain sellaista journalistista lisäarvoa, joka ei ole helposti ihmisten saatavilla muuten. HS:n tekemän laskurin tiedot ovat yhtälailla katsottavissa suoraan Eläketurvakeskuksen toteuttamasta laskurista (Kuva 5). Ylen laskurissa oltiin eläkeellepääsyiän lisäksi laskettu montako vuotta siihen vielä on sekä kerrottiin montako vuotta elinaikaodotteen mukaan eläkkeellä ehtii elää. Ylen laskuri siis tuotti lisäsarvoa verrattuna olemassa oleviin toteutuksiin ja siten palveli lukijaa. Kaikki tiedot olivat olemassa, mutta ne paketoitiin lukijalle lisäarvoa tuottavalla tavalla.

Kerro jotain uutta ja yllättävää, pienetkin näkökulmaerot tekevät ihmeitä ymmärrettävyydelle ja viestin välittymiselle.

Kuvankaappaus Eläkeuudistus-sivustolta. (Kuva 5)



Olin itse keskeisessä roolissa tekemässä Ylen juttua.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kohti parempia uutissisältöjä – PlusDeskin havaintoja

Meillä on PlusDeskissä tavoitteena kehittää omaa, mutta koko Yle Uutisten, kerrontaa suuntaan, joka houkuttelee enemmän ja uusia yleisöjä sisältöjemme pariin. Haluamme myös, että jutuissa vietetään enemmän aikaa. Yle Uutiset on siirtynyt sivulatausten mittauksesta sivuilla vietettävän kokonaisajan mittaukseen.

Olemme PlusDeskissä keränneet havaintoja, miten lukijoita voidaan sitouttaa sisältöihin. Kokoan tässä muutamia havaintojamme, joita olemme hiljaisena tietoa keränneet toimintamme aikan. Havainnot eivät ole itseisarvoja vaan esitystapa täytyy aina miettiä sisällön ehdoilla. On kuitenkin huomioitavaa, että samansuuntaisia huomiota tulee myös ulkomailta.

Älä piilota, tuo esille


Ensimmäinen havainto on, että sisältöä ei kannata piilottaa klikkauksen taakse. Sanotaan, että jos käyttäjän täytyy klikata sen täytyy tapahtua jotain todella poikkeuksellista. Internetissä käyttäjän näkökulmasta vierittäminen on halpaa, klikkaukset ovat kalliita.

Pitkissä jutuissa tämä näkyy niin, että teemme mieluummin juttuja joita vieritetään "Kauniista Pelistä Tuli Ruma Mafia – Kuinka Pomot Tahrasivat Jalkapallon" kuin juttuja, jotka on jaettu välilehdillä alisivuiksi "Venäjän varjo Walesin taivaalla – sota Ukrainassa sähköistää Naton huippukokouksen". Lukijan on vaivattomampaa selata juttua vierittämällä kuin klikata välilehtiä. On myös niin, että kun juttu jaetaan välilehtiin täytyy lukijan hoksata, että juttu jatkuu vielä ja että jossain on navigaatio. Usein kuitenkin rakennamme pitkiin juttuihin jonkinlaisen sisäisen navigaation tukeaksemme jutun rakennetta kuten Fifa-jutussa on tehty. Rakenne tukee lukijan ymmärrystä ja toimii siten sisällysluettelona.

Älä piilota tietoa sivutuksen taakse

Laskureissa ja lomakkeissa jos meillä on meillä on jokin tulos Riittääkö nettisi nopeus? – Katso miten mobiiliyhteys toimii kunnassasi" on hyvä näyttää heti jokin esimerkki. Mobiiliyhteysjutussa olisi voinut olla näkyvillä suoraan jonkin kaupungin tiedot. Tällöin lukijalle olisi heti syntynyt kuva siitä mitä tietoja lomakkeeseen tulee syöttää ja mitä tietoja hän saa "Katso Ylen homekoulukoneesta, onko teidän koulussanne ollut sisäilmaongelmia". On kuitenkin tärkeää, ettei lukijalle välity oletusvalinnasta sellaista mielikuvaa, etteikö tietoja voisi muuttaa.

Anna esimerkkinäkymä

Grafiikoiden osalta meille tulee usein pyyntöjä jos osan grafiikan tiedoista voisi laittaa klikkauksen taakse. Kartoissa tämä "tarve" korostuu. Halutaan esimerkiksi asettaa kartalle pisteitä, joita klikkaamalla kohteesta saisi lisää tietoa. Näissä tilanteissa pyrimme ohjeistamaan, että jos vain mitenkään on sisällöllisesti mahdollista laitettaisiin kaikki tiedot suoraan näkyviin eikä mitään piilotettaisi klikkauksen taakse. Jos tämä ei ole mahdollista pyrimme pohtimaan vielä jos grafiikan voisi jakaa useampaan osaan. Analytiikkamme kertoo hyvin yksiselitteisesti, että aina kun vaadimme lukijaa valitsemaan menetämme suuren osan yleisöistä. Se, että teemme valintoja sisällön suhteen ja näytämme vain oleellisimmat tiedot on journalistista valintaa, jota meidän toimituksena oletataan tekevän lukijan puolesta.

Älä jätä journalistista valintaa lukijalle

Interaktio ei toki ole kiellettyä. Toisissa jutuissa se on välttämätöntä ja olennaista "Paljonko lainaa, montako neliötä? Asuntokone kertoo, missä sinulla on varaa asua". Esimerkiksi kun dataa on paljon täytyy sen selaamiseen rakentaa jonkinlainen käyttöliittymä. Niiden rakentamisessakin kuitenkin valintojen määrä kannattaa pyrkiä minimoimaan ja pyrkiä tarjoamaan lukijalle mahdollisimman valmis kokonaisuus. Itse mukailen tällaisten datakäyttöliittymien suunnittelussa Shneidermanin mantraa:

"Quick overview, Details-on-demand"

Eli pyrimme antamaan lukijalle nopean kokonaiskuvan ja ymmärryksen asiasta. Asuntokoneessa tämä toteutuu kartan värityksellä, joka tukee ymmärrystä siitä millä alueilla asuntojen hinnat ovat korkeita. Jos lukija on kiinnostunut hänellä on mahdollisuus syventyä aineistoon tarkemmin muuttamalla kartan rajausta, tarkastelemalla yksittäisten alueiden hintoja ja vertaamalla alueiden hintoja suhteessa omaan palkkatasoonsa. Nämä lisävalinnat lisäävät ymmärrystä aiheesta, mutta pelkästä alkunäkymästä lukija saa esimerkiksi kuvan siitä, että pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat ympäröiviä alueita korkeampia. Toinen hyvä käyttöliittymien suunnittelussa hyödynnettävä preiaate on KISS.

Kiinnitä huomiota jutun rakenteeseen


Toinen – etenkin pidempiin juttuihin liittyvä havainto – on, että kiinnitä huomiota jutun silmäiltävyyteen ja visuaaliseen asetteluun. Pelkkä hyvä teksti tuntuu lukijasta helposti raskaalta jos jutussa ei ole keventäviä visuaalisia elementtejä, kuten väliotsikoita, lainauksia, kuvia ja faktalaatikoita. Räätälöidyissä toteutuksissa visuaalisuus voidaan ottaa keskiöön "He valvovat rajojamme – tervetuloa työvuoroon itärajalle", mutta visuaalisista keveyttä on mahdollista tuoda myös perinteisemmin keinoin rakennettuihin juttuihin "Henkilökuva: Kemin katujen pikkukingi – kuinka Mika Ranta tuli perustaneeksi Soldiers of Odinin".

Lisää luettavuutta visuaalisilla elementeillä

Laskureiden ja koneiden osalta tämä rakenteen miettiminen näkyy niin, että pyrimme aina sijoittamaan ne jutun alkuun "Mikä on Suomen yleisin nimipäivä? Se selviää Ylen nimipäiväkoneesta". Näin otsikossa lukijalle tehty lupaus täyttyy mahdollisimman nopeasti eikä lukien tarvitse etsiä niin sanottua konetta jutusta. Jos lukija on kiinnostunut aiheesta hän lukee kyllä jutussa olevan leipätekstin. Poikkeuksena tähän ovat pitkät taulukot "Ministeriö julkaisi sote-laskelmia – Katso kotikuntasi tilanne", jotka sijoitamme usein lyhyen leipätekstin jatkoksi jutun loppuun.

Lunasta otsikossa tehty lupaus

Jutun rakenteessa mietimme usein myös milloin juttu kannattaa julkaista yhtenä kokonaisuutena ja milloin se taas kannattaa pilkkoa useammaksi artikkeliksi. Mitään kovin selkeää ohjetta tähän ei ole, mutta usein esimerkiksi datavetoisissa jutuissa kuten Asuntokoneessa julkaisimme niin sanotun featurejutun erillisessä artikkelissa "Kolmikymppiset ovat asuntomarkkinoiden häviäjiä – "Mistä nuoret löytävät rahat asuntoihin?"". Tämä on usein luontevaa, koska muuten yksittäisestä jutusta tulee sisällöllisesti erittäin runsas, mutta toisaalta myös tällä tavalla voimme tehdä jutuille omat erilliset sisältöjään kuvaavat otsikkonsa.

Eräs ohjenuora yhden vai useamman jutun ongelmaan voisi olla, että jos jutussa on useita uutisia ne kannattaa julkaista omilla vetävällä otsikoillaan ja rytmittää niiden julkaisu vuorokauden eri vaiheisiin. Jos taas juttu on yksi yhtenäinen kokonaisuus se kannattaa julkaista sellaisena eikä pakottaa lukijaa etsimään kokonaisuuksien osia eri jutuista.



Yritä aina asettua lukijan asemaan. Missä juttua luetaan, mistä laitteesta, mitä lukijan tarvitsee tietää ymmärtääkseen mistä on kyse, kenelle juttu on ylipäänsä tehty, mikä on kiinnostavaa. Luetuta juttusi muilla. Kysy mielipiteitä ihmisiltä, jotka eivät ajattele kuten sinä.