Datajournalismia, täältä tähän ja mitä seuraavaksi

Olen Teemo Tebest, tämän datajournalismiblogin kirjoittaja (Kuva 1). Tämä kirjoitus kertoo miten minusta tuli ammattillinen minä ja mitä seuraavaksi.

Minä jalkapallon EM-kisojen studiossa Pasilassa 2018. (Kuva 1)

Aloitin yliopisto-opintoni vuonna 2003. Minut valittiin Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikköön opiskelemaan tietotekniikkaa (Kuva 2). Yliopistomaailma ja sen vaatimukset olivat minulle melko suuri harppaus lukiosta.

Porissa opiskelijaelämä oli hyvin vähäistä ainakin Yliopistokeskuksella. (Kuva 2)

Ensimmäinen puoli vuotta ennen armeijaa menikin lähinnä katsellessa. Syksyllä 2004 aloitin ensimmäisen kokonaisen lukukauteni. Tavoitteeni ja motivaationi armeijan jälkeen oli opiskella niin ahkerasti, että pääsisin vaihtamaan opinto-oikeuteni Porista Tampereelle. Poriin en halunnut jäädä.

Porista Tampereelle

Pääsin lopulta Tampereelle sekä sisäisellä siirrolla hyvän opintomenestyksen ansiosta kuin pääsykokeidenkin kautta lukukauden 2005 alusta (Kuva 3). Ensimmäiset vuodet Tampereella olivat rankkoja. Uskon, että monille perusopinnot tuottavat tuskaa ja niin myös minulle. Etenkin, kun opintoihin liittyivät myös maisemanvaihdos ja yleisesti aikuistuminen.

TTY:n etunurmi oli monien hauskojen muistojen tapahtumapaikka. (Kuva 3)

Muistan, että matematiikan ja fysiikan kursseja oli todella paljon, ja asiat olivat vaikeita. Myöskään ensimmäiset koodauskurssit eivät tuntuneet omilta. C++ ei ollut sellainen kieli, joka minulle olisi tullut luontevana. Vähitellen tuohon kaikkeen toki orientoitui ja aloin luottaa, että kun asioihin satsaa, niistä myös selviytyy.

Vuoden 2007 aikoihin löysin Hypermedialaboratorion tarjoamat kurssit. Niissä opiskeltiin web-teknologioita kuten Javascriptiä, PHP:tä, XML:ää ja HTML:ää sekä käytettävyyttä ja verkkopalvelujen suunnittelua. Nämä tuntuivat mielekkäiltä, vaikka opiskelukaverit pitivätkin näitä kursseja lähinnä "käsienheilutteluna". (Kuva 4)

Web-teknologiat eivät olleet vielä yliopistoaikanani koulutuksessa suuressa arvossa. (Kuva 4)

Vuodesta 2007 lähtien opiskelin todella aktiivisesti erilaisten web-teknologioiden käyttöä. Tuolloin perustin myös Statster-nimisen verkkopalvelun, jonka kautta koodaamisesta ja sen opettelusta tuli minulle myös harrastus, jossa tunteja ei laskettu. Vuosina 2007 ja 2008 opin koodaamaan. Pääosin tein PHP:ta ja Javascriptiä.

Opinnoista työelämään

Loppuvuonna 2008 Jukka Huhtamäki vinkkasi minulle, että Hypermedialaboratoriossa olisi tutkimusapulaisen paikka auki. En ollut ikinä tehnyt oman alani töitä ja nyt siihen tarjoutui mahdollisuus. Hain paikkaa – ja sain sen. Tuo oli minulle erittäin suuri suuri askel. Lopulta tein töitä tutkimusapulaisena ja tutkijana töitä yhteensä kolme vuotta vuodesta 2009 vuoden 2011 loppuun. Olen tästä mahdollisuudesta todella kiitollinen Jukalle ja koko porukalle siellä. Hypermedialaboratorio oli erinomainen paikka kasvaa ja kehittyä koodaajana sekä opetella informaation visualisointia.

Tutkin siis yliopistolla informaation visualisointia ja tein jatko-opintoja sekä tutkimuspapereita. Tutkijan työ ei kuitenkaan tuntunut täysin omalta. En tiennyt vielä silloin, mikä minua todella kiinnosti, vaan olin enemmän “vain töissä”. En kokenut kutsumusta, ja tutkijan työn prosessien verkkaisuus ei motivoinut minua oikealla tavalla.

Olin kuullut datajournalismista, joka oli tuolloin 2010–2011 nouseva termi Suomessa. Erilaiset yksittäiset tapahtumat, kuten Tampereella järjestetty Datajournalismin päivä, HSOpen-tapahtumat ja se, että loppuvuonna 2011 perustin tämän blogin, ohjasivat minua alitajuntaisesti siihen, että kun näin, että Ylelle haetaan tekijää ajattelin, että se voisi olla mielenkiintoinen paikka.

Yliopistolta Svenska Ylelle

Svenska Ylen työpaikkailmoitus tuli eteeni siis syksyllä 2011, ja edellä mainituista syistä päädyin hakemaan tuota web-kehittäjän työtä. Muistan, miten ajoin junalla Tampereelta Helsinkiin ja ensimmäistä kertaa astelin Ylelle - ja etenkin sen hetken, kun astelin haastattelusta pois. Päällimmäiseksi jäi tunne, että tänne haluan. (Kuva 5)

Yle ei opintojen aikana ikinä tullut mieleen paikkana, jossa voisin olla töissä. (Kuva 5)

Sainkin paikan web-kehittäjänä, pitkälti Drupal-osaamiseni vuoksi. Drupal-osaajia ei tuolloin juuri ollut saatavilla, joten tällainen keskinkertaisempikin Drupal-koodari kelpasi. Drupalia olin opetellut ja tehnyt yliopistolla tutkimustyön ohella. Aivan mahtavaa Svenska Yle, että otitte minut tiimiin. Kiitos Kristoffer Söderlund ja Sami Kallinen. Tuolloin muutto Tampereelta Helsinkiin oli toisaalta todella iso askel, mutta toisaalta hyvin luonteva siihen elämäntilanteeseen.

Svenska Yleltä Plus-deskiin

Vuoden 2012 lopulla Yleen oltiin perustamassa Plus-deski -nimistä tiimiä, jonne etsittiin yhtä koodaustaitoista toimittajaa, ja hain tätä paikkaa. Olin vuoden 2012 aikana tehnyt myös journalistisia projekteja web-kehittäjän työni lomassa. Tein esimerkiksi vaalianalyysejä, tutkin perussuomalaisten äärikytköksiä ja visualisoin alkoholin myyntitietoja. Näitä juttuja julkaistiin niin täällä blogissani, kuin Svenska Ylen ja Yle Uutisten sivuilla.

Datajournalismi ja journalismi yleisesti tuntuivat todella mielenkiintoiselta haasteelta. Olin todella innoissani, kun sain tehdä projekteja toimittajien kanssa. Vaikka en ollut koskaan ajatellut, että minusta tulisi toimittaja, niin työnä se kiehtoi. Pääsin tekemään asioita, joiden kuluttaja olin ollut. Ja kerrankin tein työtä, jonka pystyisin selittämään äidille. Työn nopeatempoisuus ja työskentely muiden kuin teknisten ihmisten kanssa olivat varmasti myös selittäviä tekijöitä sille, miksi journalismi kiehtoi.

Minut valittiin tuohon mainittuun koodaavan toimittajan tehtävään Plus-deskiin (Kuva 6). Hyppäys Svenska Yleltä Yle Uutisten puolelle oli aikanaan iso ja vaikea päätös, koska Svenska Ylellä asiat toimivat ketterästi ja valtava Yle Uutisten koneisto vaikutti ulkoapäin jähmeältä. Etenkin kun samaan aikaan Svenska Ylelle oltiin myös perustamassa datajournalistista tiimiä, johon minut haluttiin. Mika Rahkonen sai kuitenkin vakuutettua minut ottamaan paikan Plus-deskissä vastaan. Muistan elävästi, kun kysyin häneltä lounastapaamisessa: "Onko ongelma, etten ole oikein hyvä auktoriteettien kanssa". En muista mitä Mika vastasi, mutta vastaus miellytti, ja suurempi vastuu ja isommat piirit kuitenkin kiinnostivat.

Plus-tiimi joulukuussa 2016. Vasemmalta: Juho Salminen, Eemeli Martti, Stina Tuominen, Juha Rissanen, Teemo Tebest, Mika Pippuri, Anna Hurtta ja Ville Juutilainen. (Kuva 6)

Tiedostan, että urallani on ollut henkilöitä, jotka ovat tukeneet ja uskoneet minuun oikeilla hetkillä. Tämä on ollut todella arvokasta. Ja näitä henkilöitä on myös paljon mainittujen lisäksi.

Plus-deskissä kasvoin ammattilaiseksi omassa työssäni

Vuodesta 2013 olen siis työskennellyt täysipäiväisesti datajournalistina ja toimittajana Ylen Plus-deskissä. Työssäni olen tehnyt Suomen suosituimpia verkkosisältöjä yhdessä tiimin ja muiden toimitusten kanssa. Tämä aika on ollut erittäin (erittäin) mielenkiintoista ja palkitsevaa. Olen saanut tehdä journalismia ja sisältöjä todella osaavien ja asiantuntevien tyyppien kanssa.

Näinä reiluna kuutena vuotena minusta on tullut myös erittäin kysytty puhuja kouluihin ja konferensseihin. Olen kiertänyt puhumassa Suomessa lukuisissa paikoissa, niin yliopistoissa kuin korkeakouluissa sekä seminaareissa ja tapahtumissa. Lista maista, joissa olen lisäksi käynyt on venähtänyt jo mukavaksi: Norja, useamman kerran Ruotsissa, Tanska, kahdesti Virossa, USA, Englanti, Italia ja pari kertaa Sveitsissä. Kattoteema näillä keikoilla on ollut aina sama – datajournalismi. (Kuva 7)

Esiinnyin Tallinnan musiikkiviikkojen yhteydessä pidetyssä tapahtumassa keväällä 2018. (Kuva 7)

Kiitos Hypermedialaboratorio ja tyypit siellä. Kiitos Svenska Yle, että otitte minut aikanaan Ylelle. Ja kiitos osallisille Yle Uutisissa, että palkkasitte minut Plus-deskiin. Kiitos koko Plus-deskin väki ja kaikki te, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Te kaikki olette tehneet minusta ammattilaisen alallani!

Ja vaikka ovi ei Ylelle sulkeudu lopullisesti, nyt on aika siirtyä eteenpäin ja hakea uutta haastetta. Tähän minulle tarjoutui oiva mahdollisuus, sillä…

Alpit mielessäin. (Kuva 8)

Lähden datajournalistiksi EBU:uun, Geneveen

Edessä on siis muutto Sveitsiin, Alppien juurelle. (Kuva 8)

Tuleva työtehtäväni on uusi ja sen tarkoituksena on viedä yleisradioyhtiöiden datajournalismia ja -osaamista kokonaan uudelle tasolle. Tehtävässäni koulutan ja vien datajournalistista osaamista eteenpäin Euroopassa. Käytännössä tämä tarkoittaa datajournalistisen osaamisen viemistä ruohonjuuritasolle EBU:n jäsenorganisaatioissa ja tarkoituksena on myös tiivistää organisaatioiden välistä yhteistyötä. Lisäksi tavoitteena on tuottaa datajournalistisia juttuja jäsenorganisaatioiden käyttöön.

Haaste on iso, mutta olen siitä todella innoissani (kuva 9) ja pyrin kirjoittamaan kuulumisia tänne blogiin.

Party On! (Kuva 9)

Kohti parempia uutissisältöjä – PlusDeskin havaintoja

Meillä on PlusDeskissä tavoitteena kehittää omaa, mutta koko Yle Uutisten, kerrontaa suuntaan, joka houkuttelee enemmän ja uusia yleisöjä sisältöjemme pariin. Haluamme myös, että jutuissa vietetään enemmän aikaa. Yle Uutiset on siirtynyt sivulatausten mittauksesta sivuilla vietettävän kokonaisajan mittaukseen.

Olemme PlusDeskissä keränneet havaintoja, miten lukijoita voidaan sitouttaa sisältöihin. Kokoan tässä muutamia havaintojamme, joita olemme hiljaisena tietoa keränneet toimintamme aikan. Havainnot eivät ole itseisarvoja vaan esitystapa täytyy aina miettiä sisällön ehdoilla. On kuitenkin huomioitavaa, että samansuuntaisia huomiota tulee myös ulkomailta.

Älä piilota, tuo esille

Ensimmäinen havainto on, että sisältöä ei kannata piilottaa klikkauksen taakse. Sanotaan, että jos käyttäjän täytyy klikata sen täytyy tapahtua jotain todella poikkeuksellista. Internetissä käyttäjän näkökulmasta vierittäminen on halpaa, klikkaukset ovat kalliita.

Pitkissä jutuissa tämä näkyy niin, että teemme mieluummin juttuja joita vieritetään "Kauniista Pelistä Tuli Ruma Mafia – Kuinka Pomot Tahrasivat Jalkapallon" kuin juttuja, jotka on jaettu välilehdillä alisivuiksi "Venäjän varjo Walesin taivaalla – sota Ukrainassa sähköistää Naton huippukokouksen". Lukijan on vaivattomampaa selata juttua vierittämällä kuin klikata välilehtiä. On myös niin, että kun juttu jaetaan välilehtiin täytyy lukijan hoksata, että juttu jatkuu vielä ja että jossain on navigaatio. Usein kuitenkin rakennamme pitkiin juttuihin jonkinlaisen sisäisen navigaation tukeaksemme jutun rakennetta kuten Fifa-jutussa on tehty. Rakenne tukee lukijan ymmärrystä ja toimii siten sisällysluettelona.

Älä piilota tietoa sivutuksen taakse

Laskureissa ja lomakkeissa jos meillä on meillä on jokin tulos Riittääkö nettisi nopeus? – Katso miten mobiiliyhteys toimii kunnassasi" on hyvä näyttää heti jokin esimerkki. Mobiiliyhteysjutussa olisi voinut olla näkyvillä suoraan jonkin kaupungin tiedot. Tällöin lukijalle olisi heti syntynyt kuva siitä mitä tietoja lomakkeeseen tulee syöttää ja mitä tietoja hän saa "Katso Ylen homekoulukoneesta, onko teidän koulussanne ollut sisäilmaongelmia". On kuitenkin tärkeää, ettei lukijalle välity oletusvalinnasta sellaista mielikuvaa, etteikö tietoja voisi muuttaa.

Anna esimerkkinäkymä

Grafiikoiden osalta meille tulee usein pyyntöjä jos osan grafiikan tiedoista voisi laittaa klikkauksen taakse. Kartoissa tämä "tarve" korostuu. Halutaan esimerkiksi asettaa kartalle pisteitä, joita klikkaamalla kohteesta saisi lisää tietoa. Näissä tilanteissa pyrimme ohjeistamaan, että jos vain mitenkään on sisällöllisesti mahdollista laitettaisiin kaikki tiedot suoraan näkyviin eikä mitään piilotettaisi klikkauksen taakse. Jos tämä ei ole mahdollista pyrimme pohtimaan vielä jos grafiikan voisi jakaa useampaan osaan. Analytiikkamme kertoo hyvin yksiselitteisesti, että aina kun vaadimme lukijaa valitsemaan menetämme suuren osan yleisöistä. Se, että teemme valintoja sisällön suhteen ja näytämme vain oleellisimmat tiedot on journalistista valintaa, jota meidän toimituksena oletataan tekevän lukijan puolesta.

Älä jätä journalistista valintaa lukijalle

Interaktio ei toki ole kiellettyä. Toisissa jutuissa se on välttämätöntä ja olennaista "Paljonko lainaa, montako neliötä? Asuntokone kertoo, missä sinulla on varaa asua". Esimerkiksi kun dataa on paljon täytyy sen selaamiseen rakentaa jonkinlainen käyttöliittymä. Niiden rakentamisessakin kuitenkin valintojen määrä kannattaa pyrkiä minimoimaan ja pyrkiä tarjoamaan lukijalle mahdollisimman valmis kokonaisuus. Itse mukailen tällaisten datakäyttöliittymien suunnittelussa Shneidermanin mantraa:

"Quick overview, Details-on-demand"

Eli pyrimme antamaan lukijalle nopean kokonaiskuvan ja ymmärryksen asiasta. Asuntokoneessa tämä toteutuu kartan värityksellä, joka tukee ymmärrystä siitä millä alueilla asuntojen hinnat ovat korkeita. Jos lukija on kiinnostunut hänellä on mahdollisuus syventyä aineistoon tarkemmin muuttamalla kartan rajausta, tarkastelemalla yksittäisten alueiden hintoja ja vertaamalla alueiden hintoja suhteessa omaan palkkatasoonsa. Nämä lisävalinnat lisäävät ymmärrystä aiheesta, mutta pelkästä alkunäkymästä lukija saa esimerkiksi kuvan siitä, että pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat ympäröiviä alueita korkeampia. Toinen hyvä käyttöliittymien suunnittelussa hyödynnettävä preiaate on KISS.

Kiinnitä huomiota jutun rakenteeseen

Toinen – etenkin pidempiin juttuihin liittyvä havainto – on, että kiinnitä huomiota jutun silmäiltävyyteen ja visuaaliseen asetteluun. Pelkkä hyvä teksti tuntuu lukijasta helposti raskaalta jos jutussa ei ole keventäviä visuaalisia elementtejä, kuten väliotsikoita, lainauksia, kuvia ja faktalaatikoita. Räätälöidyissä toteutuksissa visuaalisuus voidaan ottaa keskiöön "He valvovat rajojamme – tervetuloa työvuoroon itärajalle", mutta visuaalisista keveyttä on mahdollista tuoda myös perinteisemmin keinoin rakennettuihin juttuihin "Henkilökuva: Kemin katujen pikkukingi – kuinka Mika Ranta tuli perustaneeksi Soldiers of Odinin".

Lisää luettavuutta visuaalisilla elementeillä

Laskureiden ja koneiden osalta tämä rakenteen miettiminen näkyy niin, että pyrimme aina sijoittamaan ne jutun alkuun "Mikä on Suomen yleisin nimipäivä? Se selviää Ylen nimipäiväkoneesta". Näin otsikossa lukijalle tehty lupaus täyttyy mahdollisimman nopeasti eikä lukien tarvitse etsiä niin sanottua konetta jutusta. Jos lukija on kiinnostunut aiheesta hän lukee kyllä jutussa olevan leipätekstin. Poikkeuksena tähän ovat pitkät taulukot "Ministeriö julkaisi sote-laskelmia – Katso kotikuntasi tilanne", jotka sijoitamme usein lyhyen leipätekstin jatkoksi jutun loppuun.

Lunasta otsikossa tehty lupaus

Jutun rakenteessa mietimme usein myös milloin juttu kannattaa julkaista yhtenä kokonaisuutena ja milloin se taas kannattaa pilkkoa useammaksi artikkeliksi. Mitään kovin selkeää ohjetta tähän ei ole, mutta usein esimerkiksi datavetoisissa jutuissa kuten Asuntokoneessa julkaisimme niin sanotun featurejutun erillisessä artikkelissa "Kolmikymppiset ovat asuntomarkkinoiden häviäjiä – "Mistä nuoret löytävät rahat asuntoihin?"". Tämä on usein luontevaa, koska muuten yksittäisestä jutusta tulee sisällöllisesti erittäin runsas, mutta toisaalta myös tällä tavalla voimme tehdä jutuille omat erilliset sisältöjään kuvaavat otsikkonsa.

Eräs ohjenuora yhden vai useamman jutun ongelmaan voisi olla, että jos jutussa on useita uutisia ne kannattaa julkaista omilla vetävällä otsikoillaan ja rytmittää niiden julkaisu vuorokauden eri vaiheisiin. Jos taas juttu on yksi yhtenäinen kokonaisuus se kannattaa julkaista sellaisena eikä pakottaa lukijaa etsimään kokonaisuuksien osia eri jutuista.

---

Yritä aina asettua lukijan asemaan. Missä juttua luetaan, mistä laitteesta, mitä lukijan tarvitsee tietää ymmärtääkseen mistä on kyse, kenelle juttu on ylipäänsä tehty, mikä on kiinnostavaa. Luetuta juttusi muilla. Kysy mielipiteitä ihmisiltä, jotka eivät ajattele kuten sinä.

---

Toimittaja: Älä pyydä aikajanaa!

Olen tuohtumuksen vallassa – yritän pitää kiinni siitä tähän postauksen loppuun asti.

Lähde: Twitter.

Ai miksi olen tuohtunut? Koska jos vain saisin euron jokaisesta kerrasta kun toimittaja kävelee luokseni tai lähettää sähköpostia kysyen:

"Saisinko mä tehtyä sellaisen aikajanan."

Sen verran usein tämä kysymys on tullut eteeni, että tänä aamuna katkesi pinna. Sanan aikajana voitte ajatuksissanne hyvät toimittajat korvata vaikka sanoilla:

• viivadiagrammin
• kartan
• erikoistaiton
• featurejutun
• näyttävän pläjäyksen

You name it.

No mikä muka menee pieleen? Se, että ne ovat kaikki teknologialähtöisiä lähestymistapoja journalistiseen sisältöön. Ei meidän lukijoita kiinnosta nähdä teknisiä härveleitä, heitä kiinnostavat sisällöt.

Hyvä toimittaja, seuraavan kerran kun haluat tehdä jutun Syyrian pakolaiskriisistä tai SOTE-sopan vaiheista, älä mene pyytämään graafikolta tai datajournalistilta aikajanaa, älä karttaa, älä erikoistaittoa tai mitään muutakaan mielestäsi tosi siistiä diagrammia.

Kerro sen sijaan

1. mistä aiheesta olet tekemässä juttua
2. minkälaista aineistoa sinulla on
3. mikä on viesti jonka haluat välittää

ja miettikää sitten yhdessä ja keskustelkaa mikä toteutustapa on juuri siihen juttuun paras. Ja sitten jos joku graafinen tai tekninen ratkaisu on sille sisällölle paras lähtekää miettimään miten se kannattaa toteuttaa.

Uskokaa – jutusta tulee niin parempi kun

• puhutaan asioista ymmärrettävällä tavalla
• ei rakenneta ominaisuuksia tai palveluita, vaan ratkaistaan ongelmia
• haetaan palautetta ihmisiltä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin itse
• muistetaan, että lukijat ovat kallisarvoisia, meidän siistit ideat eivät

Näillä eteenpäin. Pahoittelut.

Lisälukemista: Real Chart Rules to Follow