Jutun oheen olimme toteuttaneet uutissovelluksen, jonka avulla lukija pystyi tarkastelemaan postinumeroittain kuinka monta vuokra- ja omistustaloutta alueella on. Aineisto esiteltiin graafisesti sekä numeerisesti. Lisäksi sovellus kertoi postinumeroalueella asuvien ihmisten ammattiaseman jakautumisen. (Kuva 1)
Laskurista pystyi katsomaan minkälaisessa omistussuhteessa taloudet asuvat valitulla postinumeroalueella. (Kuva 1) |
Aineistot hankittiin Tilastokeskuksen Paavo-palvelusta, josta ne saa ladattua tiedostoina tai rajapinnan kautta. Postinumerokohtaiset aineistot ovat olleet avointa dataa 14.1.2015 lähtien. Ruututietokanta on edelleen Tilastokeskuksen maksullinen palvelu.
Mittasimme kuinka paljon jutussa ollutta uutissovellusta käytettiin. Google-raportin mukaan postinumero valittiin n. 25 000 yksilöidyn käyttäjän toimesta. Eli n. 55 % jutun lukijoista käytti konetta vähintään kerran. Yhteensä postinumero valittiin koneella 84 000 kertaa eli keskimäärin yksittäinen käyttäjä valitsi postinumeroalueen n. 1,8 kertaa. Kuitenkin kun 45 % ei käyttänyt konetta ollenkaan on luku konetta ylipäänsä käyttäneiden osalta huomattavasti suurempi eli noin n. 3,3 kertaa.
Luvut ovat hieman parempia kuin osasin odottaa. Meillä ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi vertailuaineistoa, että voisimme yksikäsitteisesti numeroihin perustuen sanoa, että uutissovellus toimi hyvin ja että sitä osattiin ja haluttiin käyttää. Se, että keskimäärin konetta käyttänyt henkilö tarkasteli sen avulla yli kolmea postinumeroaluetta kertoo siitä, että aineisto on koettu hyödylliseksi ja kone on toiminut. Hypoteettisesti tämän luvun voisi olettaa olevan lähempänä kahta (edellinen ja nykyinen asuinpaikka).
Suosituimmat postinumeroalueet löytyivät Helsingistä ja muista suurista kaupungeista. Suurten aineistojen kohdalla kun valittavissa on esimerkiksi yli 3 000 postinumeroaluetta kannattaa meidän jatkossa miettiä onko järkevää tukea näiden suosituimpien alueiden löytymistä. Nyt postinumeroalueet olivat valittavissa kunnittain aakkosjärjestyksessä. Toisaalta suosituimpienkin aineistojen suosio oli kaikista valinnoista vain prosentin luokkaa. (Kuva 2)
Suosituimmat postinumeroalueet löytyivät Helsingistä ja muista suurimmista kaupungeista. (Kuva 2) |
Se minkä keräämämme aineisto myös kertoo on, että koneella onnistuttiin hakemaan mobiilikäyttöliittymässä, jossa valinta tehtiin kirjoittamalla ei valitse, myös paljon alueita, joita ei ole olemassa. Tähän täytyy myös jatkossa kiinnittää huomiota.
Kooditeknisesti tämänkaltaisen käyttötiedon keräämisen implementointi on hyvin yksinkertaista. Tässä esimerkki tästä toteutuksesta ja postinumeroalueen valinnan käytön seurannasta. (Kuva 3)
Käytännössä yhdellä koodirivillä pystyy Google-analyticsiin lisäämään tapahtumien seurannan. (Kuva 3) |
Lisää tapahtumien seurannasta voit lukea Google Analytics -dokumentaatiosta.