perjantai 8. toukokuuta 2015

Nuijamaan rajamiehillä oli todella hyvä pito

Julkaisimme Yle Uutisten sivuilla 6.5. jutun "He valvovat rajojamme", joka kertoo rajavartioiden työstä Nuijamaalla. Juttu on erikoistaitettu, jossa on annettu suuri tila kuville ja videoille. Materiaalia jutussa on paljon eli juttu on siis pitkä lukupaketti. Jutussa edettiin vierittämällä alaspäin kuten netissä on luontevaa. (Kuva 1)

Juttu Nuijamaan rajavartioista julkaistiin keskiviikkona kello 11 jälkeen. (Kuva 1)
Juttu keräsi noin 20 000 klikkausta.

Juttu jakautui kuvien, videoiden ja grafiikoiden myötä 15:sta kokonaisuuteen. Seurasimme miten pitkälle lukijat vierittivät sivua. Tallensimme tiedon kun käyttäjä saavutti kokonaisuuden alun.

Ensimmäisen kokonaisuuden alkuun vieritti noin 18 000 käyttäjää. Heti alussa menetettiin siis noin 10 % kävijöistä. Tämän jälkeen pito oli todella hyvä. Loppuun asti jutun vieritti 11 600 käyttäjää eli noin 60 %:a kävijöistä. Tämä on todella suuri osuus, koska aikaisemmin olemme nähneet lähempänä 10–20 % olevia lukuja. Toki edelleen ymmärryksemme lukujen takana perustuu pieneen otantaan. Emme ole vielä tarpeeksi usein mitanneet kuinka kuinka pitkälle tämänkaltaisia pidempiä juttuja vieritetään.

Jotain perusteluja hyvälle pidolle voidaan kuitenkin etsiä julkaisuajasta. Juttu julkaistiin selkeästi päivällä – kello 11 jälkeen – jolloin ihmiset ovat työpaikoillaan tietokoneiden ääressä. Yleinen sääntö meillä julkaisulle on, että paras julkaisuaika on heti aamulla, mutta tästä ehkä opimme, että tämänkaltaisten erikoistaitettujen juttujen kohdalla viisautta voidaan hakea myös muunlaisesta julkaisuajankohdasta.

Tilastonikkareille


Luvut ovat Google Analyticsin yksilöidyt tapahtumat -lukuja.

Jutun lukijamäärä: 20 028
  1. osion alkuun: 18 176
  2. osion alkuun: 17 340
  3. osion alkuun: 16 240
  4. osion alkuun: 15 318
  5. osion alkuun: 14 981
  6. osion alkuun: 14 512
  7. osion alkuun: 13 774
  8. osion alkuun: 13 579
  9. osion alkuun: 13 142
  10. osion alkuun: 13 074
  11. osion alkuun: 12 516
  12. osion alkuun: 12 451
  13. osion alkuun: 11 928
  14. osion alkuun: 11 702
  15. osion alkuun: 11 432