maanantai 18. helmikuuta 2013

Suomen kuntarajat 2013 KML-formaatissa

Olemme pyörittäneet PlusDesk:ä (eli Yle Uutisten uutta nettisisältöjä tuottavaa toimistusta) nyt muutaman viikon ajan ja olemme tehneet muun muassa useita erilaisia karttoihin perustuvia juttuja ja visualisointeja:
Suomalaisessa kontekstissa karttoihin liittyvä pulma ovat miltein vuosittain muuttuvat kuntarajat. Meille ei ole vielä tullut eteen juttua, jossa meillä olisi ollut vuoden 2013 dataa ja siten tarvetta kyseiselle karttapohjalle, mutta otimme kuitenkin tehtäväksemme muuntaa Maanmittauslaitoksen tarjoama avoin kuntarajadata Google:n tuotteissa käytettyyn .kml-formaattiin. (Kuva 1) 
    Suomen kuntarajat 2013 data pitää rajojen lisäksi sisällään kunnan nimen suomeksi ja ruotsiksi. (Kuva 1)
    Tämä data on nyt tässä kaikkien teidän hyödynnettävissä tästä:
    Muunnoksesta kunnia kuuluu etenkin PlusDesk:n graafikko Juha Rissaselle, joka teki muunnoksen  Quantum GIS -ohjelmistolla näiden ohjeiden avulla. Kuntarajat ovat rantaviivaleikatut ja rantaviivassa esiintyy tiettyä epätarkkuutta johtuen valitusta mittakaavasta. Tässä myös vuosien 2011 ja 2012 kuntarajat samaisessa .kml-formaatissa.
    Vuoden 2011–2012 kuntarajadata ei ole rantaviivaleikattu.

    Toivottavasti näistä on apua.

    ps. SVG-formaatissa Suomen kuntarajat ovat saatavilla ainakin Wikipedia:sta kuitenkin niin, ettei rajoilla ole kuntatietoja. 

    2 kommenttia:

    1. Vuoden 2013 kuntakartta löytyy SVG-muodossa ja virallisella kuntakoodilla varustettuna täältä:

      http://www.floapps.com/vuoden-2013-kuntakartta-svg-muodossa/

      VastaaPoista
    2. Hyvä lisäys. Meillä on myös mm. sairaanhoitopiirien ja poliisilaitosten rajat SVG:nä. Voisin tuupata ne ja muutamat muut mitä en nyt muista tässä ehtiessäni tuonne Yle Plus GitHub-repoon (https://github.com/teelmo/YlePlus) kaikkien saataville. Tarkoitus olisi julkaista myös lähdekoodi millä tuollaisen SVG-kartan saa piirrettyä Raphaël-kirjastoa hyödyntäen.

      VastaaPoista